Kun on oikein pieni, voi istua lumihiutaleille
Kun on oikein pieni, voi liitää maailman tuulien teille
-H.Huovi

keskiviikko 9. marraskuuta 2011

Polskintaa ja riemun kiljahduksia

sisälsi meidän keskiviikkoiltamme.
Nyt vasta
kävimme tutustumassa Vantaan Flamingoon.
Ja meidän vesipetomme oli innosta soikeana!

Lasten altaassa ihanan lämmintä vettä,
norsu ja kaksipäinen lohikäärme,
vesisuihkuja, 
kesympi ja vähän vauhdikkaampi liukumäki.

Sitten oli kaksi isoa perheliukua, joihin pikku hurjapäämme arkailematta kanssamme tuli. Pieni säikähdys, kun kova vauhti päätyi molskahdukseen "Mikä se oli?" - mutta touhu jatkui.

Isossa altaassa uimme virran mukana, Iris pyöri väkkäränä ja näytti temppujaan. Käsissä kellukkeet.
Hyvin pysyy jo itsenäisesti pinnalla.

Papa näytti, kuinka hyppytornista hypätään, hieno kaari ja pää edellä veteen.
Iris oli heti kiipeämässä ylös "Minä menen auch sinne!" (näin meillä kielet sekottuu)
No jos sitten muutaman vuoden päästä!

Lysti maksoi 15 euroa aikuisilta, pikkulapset ilmaiseksi.
Onneksi löytyi liikuntaseteleitä, niin meni uintikin työnantajan piikkiin.

Ulkona olikin sitten -0,5 astetta pakkasta, kirkas kuu mollotti taivaalla.
Niin se talvi tekee tuloaan.

Ei kommentteja: