Kun on oikein pieni, voi istua lumihiutaleille
Kun on oikein pieni, voi liitää maailman tuulien teille
-H.Huovi

tiistai 5. lokakuuta 2010

Syksyn hehkua Kaivarissa



Kuinka ihanasti syysaurinko meitä helliikään! Olemme nauttineet pitkistä kävelylenkeistä koiran kanssa sekä tietysti käyneet paljon leikkipuistoissa. Tänään lähdimme haistelemaan eteläisen kaupunginosan merituulta - harmi vaan, miten nopeasti se aamupäivä lipuu ohi, kun päiväunet jo kutsuvat kotiin.

Iris on innoissaan junista ja sellaisella me yleensä matkustammekin, oli sitten matalaa lattiaa tai ei. Kolmosen ratikka vei meidät Kaivopuistoon, jossa tepastelimme kaikessa rauhassa syksyn värejä ihastellen. Iris työnsi välillä itse vaunujaan, juoksenteli lehtikasoissa ja haisteli toiveikkaina pensaiden oksia, joilta kukat olivat jo varisseet. "Puu" on uusin opittu sana.




 

Keskellä Kaivaria on avoin leikkipuisto keinuineen, hiekkalaatikoineen, liukumäkineen (toinen oikein iso!) sekä lohikäärmeineen! Rauhallista oli aamupäivällä, lukuunottamatta kainalosauvan kanssa liikkunutta, muovikassia roikottanutta ukkoa, joka potkiskeli hiekkakentällä pitkään jalkapalloa. Ensin vähän arvellutti, sitten lähinnä huvitti.


Teimme ensivisiitin Kaivarin Kanuunaan, itsepalvelukirppikselle. Lapsen kanssa on tottunut tekemään ostoksia varsin ripeästi, eikä nytkään ollut mahdollisuutta kovin pitkäksi aikaa jäädä penkomaan mahdollisia aarteita, mutta tyytyväinen olen saaliiseen. Iris itse oli aivan hullaantunut tuohon "hauvaan"!



Ennen kotimatkaa kävimme vielä lounaalla Kortteliravintola Lungissa. Todellakin mukavan rento paikka ja toivon, ettei meistäkään ollut kovin suurta häiriötä - mitä nyt loppuvaiheessa Iris intoutui vähän liikaa hauvastaan :) Lounaaksi oli mm. palsternakkakeittoa, joka maistui meidän "valikoivammalle" pikkusuullekin, itse söin todella maukasta savulohirisottoa.

lauantai 2. lokakuuta 2010

Maarianhamina

Ensimmäisen matkansa Iris teki vajaan kahden kuukauden ikäisenä, kun lähdimme isin työmatkalle mukaan Ahvenanmaalle. Turusta sinne pääsee mukavasti päivälautalla, mutta kotoa olisi pitänyt lähteä jo ennen kukonlaulun aikaa. Niinpä menomatka taittui lopulta Air Ålandin siivin ja paluu laiva-juna yhdistelmällä. Ristiäiset oli juuri pidetty ja passihakemus vireillä, mutta matkaan lähdettiin pelkän neuvolakortin kanssa. Ja sen virkailija halusikin kernaasti nähdä lentokentän check-innissä.



Lentokoneessa matkustamista oli hyvä harjoitella tällä lyhyellä, vajaan tunnin matkalla. Meidät päästettiin ensimmäisenä koneeseen ja lentoemäntä opasti turvavöiden kanssa. Pienen pienessä potkurikoneessa oli tiivis tunnelma ja sen hurina peitti sopivasti pienet itkut alleen. Sylissä oli kuitenkin turvallista olla. Nousun ja laskun ajan Iris keskittyi omaan tankkaukseensa ja pilvien yläpuolella hän katseli uteliaana ympärilleen ja hurmasi kanssamatkustajansa suurilla sinisillä silmillään. Matkalle mukaan ei tarvittu muuta, kuin sopivan lämmintä vaatetta, vaippoja ja pesutarvikkeet sekä kantoliina. Sieltä käsin tyttö sai ihmetellä uusia maisemia, ja päiväunetkin maistuivat hyvin turvallisessa sylissä.





Maarianhamina on kotoisan pieni kaupunki idyllisine puutaloineen. Keskustan katuja kävelee mielellään ristiin rastiin ympäristöään ihastellen ja raikasta meri-ilmaa haistellen. Sieltä löytyy monia kiinnostavia pikku putiikkeja (mm. sisustusta, käsitöitä, vaatteita, kirjoja) sekä kahviloita. Hyviä ostosvinkkejä voi lukea täältä.
Norragatanin itäpäässä, kävelykadun läheisyydessä on lastenvaatteita ja -tarvikkeita myyvä liike Baby & Sjukvårdsartiklar. Erikoisesta nimestään huolimatta kyseessä on ihan mukava pikku puoti. Uutta minulle oli mm. ekologinen BlåTomat merkki. 


Ihastuttavia koruja valmistaa ahvenanmaalainen Guldviva, esimerkiksi
Klöver & mama – korut lapselle ja äidille, jotka sopivat yhteen kuin palapeli. Näiden korujen voitto lahjoitetaan kokonaisuudessaan lastenkodille Tansaniassa. Kotisivuilla toimii myös nettikauppa!





Iriksen korulippaaseen käyttöä odottelemaan pääsi kuitenkin pieni sydän, Hjärtlig.


Makuja

Länsirannalla matkustajasataman pohjoispuolella sijaitsee uljas, yli 100-vuotias museoalus Pommern. Läheisestä vierasvenesatamasta löytyy tasokas ja suosittu ravintola ÅSS Paviljong. Maut vievät kielen mennessään ja silmä lepää ympäröivissä maisemissa. Ehkäpä elämäni parasta ahventa tarjoiltiin itäisen venesataman Club Marinissa, jossa oli lisäksi mukavan rento tunnelma. 


Edullisen ja maukkaan lounaan söimme kauppakeskus Sittkoff Galleriassa: lohikeittoa ja ahvenanmaalaista limppua. Nam! Leipää kävimme ostamassa kaupasta kotiin tuomisiksi.

Herkkusuille on pakko mainita ihastuttava kahvila Bagarstugan (Ekonomiegatanilla), jonka tiski notkuu toinen toistaan herkullisempia, itse leivottuja kakkuja ja torttuja. Punainen mökki, valkea tupa ja vehreä sisäpiha.